
Kuvat ovat 10-viikkoisesta Hiilestä
Talvipentu ulkoilee paljon tässä takapihan puistossa: aamulla ja lounastauolla ei ehdi muualle ja töistä tullessa on ollut pimeää melkein tähän asti. Hiili onkin ensimmäinen koirani, jonka kanssa pentuiässä hengataan näin paljon kotikulmilla – aiemmat koirat ovat syntyneet keväällä tai kesällä, joten valoa seikkailemiseen on riittänyt.
Puistoulkoilu ei ole vielä pitkään aikaa lenkkeilyä vaan se on sellaista pentuparkouria. Homma alkaa jo hississä, jossa on päivän mittaan monta tilaisuutta treenata katsekontaktia, sen kestoa ja häiriötä. Häiriötreenissä kädet heiluvat tai minä vaihdan paikkaa. Hissi on pieni, joten aikamoisesta mikrotreenistä on kyse.

Pihabongailussa Hiiltä palkitaan kaikkien asioiden havainnoimisesta. Pisteitä saa ihmisistä, koirista, linnuista, autoista, polkupyöristä ja tänään jopa kauhakuormaajasta. Naksautan kun Hiili bongaa häiriön ja palkka tulee minulta. Tällä bongaustreenillä on jo tutuissa paikoissa rento pentu, joka tarjoaa kontaktia häriöstä nopeasti. Tavoite on tehdä erilaisista asioista oikein kivoja (etenkin haukkuvista koirista) ja vieläpä niin, että Hiili kertoo niistä ottamalla oma-aloitteisesti kontaktia. Akuutti tarve tämän treenaamiseksi heti alkuunsa tuli naapuruston haukkuvista koirista, jotka pelottavat Hiiltä saaden sen räyhäämään takaisin. Nyt ollaan edistytty niin, että kaukana haukkuvat koirat eivät ole mikään juttu -sen sijaan Pahoissa Portaissa talon päädyssä on niin vähän tilaa ohituksiin, että pari ikävää kohtaamista tietää aina runsaasti palauttavaa treeniä. Yritän ennakoida koirakohtaamisia, jotta kohtaajat saavat tarpeeksi tilaa, mutta yllättäviä kuonot vastakkain -hetkiä mahtuu useampi viikkoon. Hiili pääsee tietysti tervehtimään järkeviä koirakansalaisia ja sillä onkin jo paljon eri rotuisia kavereita. Se havaitsee jo kaukaa tutut tyypit ja erottaa ne erehtymättömästi vieraista, molemmista tietysti saa havainnointipisteitä. Autobongailua ollaan myös harrastettu, koska hyvin vilkas liikenne ja läheltä ajavat isot autot Uudenmaankadulla selvästi jännittävät. Ihan järkevä pentu, eihän se voi tietää miten autot käyttäytyvät. Autosta naksu, naksusta maksu, ja tarpeeksi etäisyyttä, on ollut rentouden avain.

Kun ollaan selvitty hengissä puistoon, siellä voi relata. Hiili ja minä kuljemme paljon salareittejä ilman hihnaa ja samalla harjoitellaan koko ajan ympäristöuteliaisuutta. Hiili on onnenpoika, koska satun olemaan luontainen lahjakkuus kiinnostavien keppien, käpyjen, pahvimukien tai tyhjien kaljatölkkien löymisessä. Koska näin on, niin Hiilen ei kannata päästää minua silmistään. Yhteistä saalistamista voi sitten myöhemmin hyödyntää jäljellä, kunhan sinne asti päästään. Joskus Hiili löytää ihan itsekin aarteita (nenäliinoja, muovipusseja, hanskoja) ja palkkaan namilla ja kehuilla kaikesta mitä se kantaa. Esinekiinnostus on harrastuksiin hyvä juttu, ja samalla vältytään asioiden omistamisesta helposti kehittyvistä konflikteista. Sitä paitsi pennulla on aika lyhyt muisti, ja se unohtaa kantamansa asian heti kun saa nameja, joten epämiellyttävistä esineistä pääsee eroon nopeasti.

Viimeinen päivä yhdessä Saimaan kanssa!
Puistoilu on myös hyvä hetki leluilla leikkimiseen ja lelun ja taisteluleikin saa usein palkaksi kun klipsautan hihnan kiinni pantaan. Yhdessä leikitään kahden lelun leikkiä, jossa voi salaa harjoitella esineen tuomista minulle kovaa vauhtia tai otteen nopeaa luovuttamista. Tai sen asian hahmottamista, että koska lelu on minun ja Hiilen pitää luopua siitä, ja koska taas Hiili saa iskeä kiinni leluun. Pidän myös siitä, että koira varoo sormiani, joten sitä ollaan opeteltu sekä leluilla että namien antamisen yhteydessä. Namien kanssa teen niin, että tungen namisormet kitaan ja Hiili saa namin kun luopuu hampaiden käytöstä. Lelujen kanssa leikkiminen on toistaiseksi helpointa lopettaa niin, että kätken vähän kuivamuonaa heinikkoon ja pyydän Hiilen etsimään. Etsiminen taitaa toistaiseksi olla ainoa vahva käytös (Hiili voi jopa alkaa etsiä ruokaa kun pitää luopua toisen koiran luo menemisestä) ja voin etsinnän yhteydessä opettaa joko keep on going -signaalia (“hyvin”) tai pinkaista lelun kanssa pienen matkan päähän jotta Hiili pääsee etsinnästä suoraan luoksetulotreeneihin.

Välillä tehdään kontaktikävelyä (myös koira oikealla puolella, vaikeaa!) ja se on Hiilen mielestä tosi hienoa. Hihnan laitan vielä melkein aina silloin kun Hiili etsii maasta nappuloita, ja jos kytken sen muulloin niin palkkaan taluttimen klipsautuksesta lelulla tai ruualla. Pyrin myös ennakoimaan niin, että laitan hihnan ennen kuin se on oikeasti tarpeellista ja Hiili saa jatkaa vapaana leikkimistä kevyt kangashihna huomaamattomasti perässä roikkuen. Toistaiseksi Hiilellä ei ole havaittavissa minkäälaista negatiivista suhtautumista kytkemiseen, eikä se koe asiaa vapauden riistona. Jatkossa opetellaan tähän vielä pannan pujottaminen kaulaan ihan itse ja käsitargetti, joka auttaa hihnaa kytkettäessä.
Joo, näiden ulkoilusessioiden aikana ei voi katsella kännykkää eikä olla omissa ajatuksissaan. Tosi hauskaa meillä kuitenkin on ja Hiili on oppinut hyvin seuraamaan missä menen, siltä alkaa jo olla vaikea päästä piiloon. Päivän ruokakin melkein kuluu ulkoillessa tai sitten sisätreeneissä.