Norpat näkevät lampaat

Tämä on jo vanha tarina, mutta kuvat on kiva tallentaa muistoksi.  Paimennusvierailu Woollandiaan, kun Norpat olivat 16,5 viikkoisia. Mikko oli ottamassa kuvia, päivä oli vähävaloinen ja ihan mahdottoman tuulinen. Paimennusta kokeilemassa oli Roihua lukuunottamatta koko pentue, ja kaikki olivat kiinnostuneita lampaista. Seili oli jo kotona miettinyt asiaa omilla lampailla, joten se oli hyvin rohkea. Kuutti oli rauhallinen ja rento, Hiili ja Rosa puolestaan aloittivat hyvin samalla tyylillä ja haukkuivat aluksi, lampaat varmaan pelottivat niitä. Saimaatakin jänskätti aluksi mutta vähitellen tuli uskallusta enemmän.

Nuori ahvenanmaan uuhikin on pikkupennun silmään kovin ison näköinen. Hiilillä nousi häntä jännityksestä pystyyn, kun se huomasi aitauksen lampaat. Aitauksen ulkopuolella se ei ollut lampaista kiinnostunut ennen kuin vasta oman vuoronsa jälkeen, joten jonkinlaista lampun syttymistä oli siinäkin mielessä huomattavissa.

Seili ja fiksu askellaji

Miten tästä nyt sitten eteenpäin? Seuraalla kerralla mietitään jo liinassa olemista ja rauhallisia lähestymisiä. Ohjaajalle tämä on tosi haastavaa talvitauon jälkeen, koska ensimmäisillä kerroilla koiraa on mahdollista viedä eteenpäin niin että se oppii täsmälleen oikeita asioita tai sitten yhtäläilla voi helposti ja nopeasti vahvistaa huonoja käytöksiä. Myös koiran etenemisessä on pysyttävä kärryillä ja kyettävä nopeasti muuttamaan omaa suunnitelmaansa. Huh.

Hännän asennosta voisi päätellä, että tilanne on jännä

Paimennusta varten Hiili on  ilman lampaita harjoitellut luopumiskäytöstä. “Riittää”-vihjeellä se jättää sen hetkiset puuhat sikseen ja tulee leikkimään kanssani. Lintujen kansoittaessa puistot, Hiili on ollut aika innokas silmäämään niitä ja olen yhdistänyt “riittää”-vihjettä linnuista luopumiseen. Hiilelle on tosin mennyt niin hyvin läpi häiriöstä kontakti -idea, että lintubongausta esiintyy vain silloin kun se on vähän kiihtynyt jostain ja muuten se tarjoilee jo lintuhavainnoistakin aika hyvin kontaktia.  Olen myös yrittänyt poimia lintuhavoinnintiin liittyvää seisahdusta ja nimetä sitä, koska se on hyvin lähellä sitä stoppia (pehmeä pysähdys, ei luovu kohteesta) kuin mitä paimennuksessa tarvitaan.

Vähän mietin, että kun luopumiskäytöstä on Hiilen kanssa niin paljon treenattu, niin ehkä sen voisi ottaa mukaan myös paimennuskeppiin. Treenaisi kotona keppiin ajatuksen, että luovu tästä, niin halutessaan sitä voisi käyttää suuntiin ja stoppeihin ihminen-lampaat-koira -asetelmassa, ilman että koiran tuntuma lampaista katoaisi.

Jossain vaiheessa voi olla turvallisinta laittaa korvat ihan päätä myöden littaan

Flänkillä ei pitäisi vilkuilla lampaita, vai mitä Hiili?

Asiallinen paimen-Saimaa

Parkour by Hiili

Kuvat ovat 10-viikkoisesta Hiilestä

Talvipentu ulkoilee paljon tässä takapihan puistossa: aamulla ja lounastauolla ei ehdi muualle ja töistä tullessa on ollut  pimeää melkein tähän asti. Hiili onkin ensimmäinen koirani, jonka kanssa pentuiässä hengataan näin paljon kotikulmilla – aiemmat koirat ovat syntyneet keväällä tai kesällä, joten valoa seikkailemiseen on riittänyt.

Puistoulkoilu ei ole vielä pitkään aikaa lenkkeilyä vaan se on sellaista pentuparkouria. Homma alkaa jo hississä, jossa on päivän mittaan monta tilaisuutta treenata katsekontaktia, sen kestoa ja häiriötä. Häiriötreenissä kädet heiluvat tai minä vaihdan paikkaa. Hissi on pieni, joten aikamoisesta mikrotreenistä on kyse.

Pihabongailussa Hiiltä palkitaan kaikkien asioiden havainnoimisesta. Pisteitä saa ihmisistä, koirista, linnuista, autoista, polkupyöristä ja tänään jopa kauhakuormaajasta. Naksautan kun Hiili bongaa häiriön ja palkka tulee minulta. Tällä bongaustreenillä on jo tutuissa paikoissa  rento pentu, joka tarjoaa kontaktia häriöstä nopeasti. Tavoite on tehdä  erilaisista asioista oikein kivoja (etenkin haukkuvista koirista) ja vieläpä niin, että Hiili kertoo  niistä ottamalla oma-aloitteisesti kontaktia. Akuutti tarve tämän treenaamiseksi heti alkuunsa tuli naapuruston haukkuvista koirista, jotka pelottavat Hiiltä saaden sen räyhäämään takaisin. Nyt ollaan edistytty niin, että kaukana haukkuvat koirat eivät ole mikään juttu -sen sijaan Pahoissa Portaissa talon päädyssä on niin vähän tilaa ohituksiin, että pari ikävää kohtaamista tietää aina runsaasti palauttavaa treeniä. Yritän ennakoida koirakohtaamisia, jotta kohtaajat saavat tarpeeksi tilaa, mutta yllättäviä kuonot vastakkain -hetkiä mahtuu useampi viikkoon. Hiili pääsee tietysti tervehtimään järkeviä koirakansalaisia ja sillä onkin jo paljon eri rotuisia kavereita. Se havaitsee jo kaukaa tutut tyypit ja erottaa ne erehtymättömästi vieraista, molemmista tietysti saa havainnointipisteitä.  Autobongailua ollaan myös harrastettu, koska hyvin vilkas liikenne ja läheltä ajavat isot autot Uudenmaankadulla selvästi jännittävät. Ihan järkevä pentu, eihän se voi tietää miten autot käyttäytyvät. Autosta naksu, naksusta maksu, ja tarpeeksi etäisyyttä, on ollut rentouden avain.

Kun ollaan selvitty hengissä puistoon, siellä voi relata. Hiili ja minä kuljemme paljon salareittejä ilman hihnaa ja samalla harjoitellaan koko ajan ympäristöuteliaisuutta. Hiili on onnenpoika, koska satun olemaan luontainen lahjakkuus kiinnostavien keppien, käpyjen, pahvimukien tai tyhjien kaljatölkkien löymisessä. Koska näin on, niin Hiilen ei kannata päästää minua silmistään. Yhteistä saalistamista voi sitten myöhemmin hyödyntää jäljellä, kunhan sinne asti päästään. Joskus Hiili löytää ihan itsekin aarteita (nenäliinoja, muovipusseja, hanskoja) ja palkkaan namilla ja kehuilla kaikesta mitä se kantaa. Esinekiinnostus on harrastuksiin hyvä juttu, ja samalla vältytään asioiden omistamisesta helposti kehittyvistä konflikteista. Sitä paitsi pennulla on aika lyhyt muisti, ja se unohtaa kantamansa asian heti kun saa nameja, joten epämiellyttävistä esineistä pääsee eroon nopeasti.

Viimeinen päivä yhdessä Saimaan kanssa!

Puistoilu on myös hyvä hetki leluilla leikkimiseen ja lelun  ja taisteluleikin saa usein palkaksi kun klipsautan hihnan kiinni pantaan. Yhdessä leikitään kahden lelun leikkiä, jossa voi salaa harjoitella esineen tuomista minulle kovaa vauhtia tai otteen nopeaa luovuttamista. Tai sen asian hahmottamista, että koska lelu on minun ja Hiilen pitää luopua siitä, ja koska taas Hiili saa iskeä kiinni leluun. Pidän myös siitä, että koira varoo sormiani, joten sitä ollaan opeteltu sekä leluilla että namien antamisen yhteydessä. Namien kanssa teen niin, että tungen namisormet kitaan ja Hiili saa namin kun luopuu hampaiden käytöstä. Lelujen kanssa leikkiminen on toistaiseksi helpointa lopettaa niin, että kätken vähän kuivamuonaa heinikkoon ja pyydän Hiilen etsimään. Etsiminen taitaa toistaiseksi olla ainoa vahva käytös (Hiili voi jopa alkaa etsiä ruokaa kun pitää luopua toisen koiran luo menemisestä) ja voin  etsinnän yhteydessä opettaa joko keep on going -signaalia (“hyvin”) tai pinkaista lelun kanssa pienen matkan päähän jotta Hiili pääsee etsinnästä suoraan luoksetulotreeneihin.

Välillä tehdään kontaktikävelyä (myös koira oikealla puolella, vaikeaa!) ja se on Hiilen mielestä tosi hienoa. Hihnan laitan vielä melkein aina silloin kun Hiili etsii maasta nappuloita, ja jos kytken sen muulloin niin palkkaan taluttimen klipsautuksesta lelulla tai ruualla. Pyrin myös ennakoimaan niin, että laitan hihnan ennen kuin se on oikeasti tarpeellista ja Hiili saa jatkaa vapaana leikkimistä kevyt kangashihna huomaamattomasti perässä roikkuen. Toistaiseksi Hiilellä ei ole havaittavissa minkäälaista negatiivista suhtautumista kytkemiseen, eikä se koe asiaa vapauden riistona. Jatkossa opetellaan tähän vielä pannan pujottaminen kaulaan ihan itse ja käsitargetti, joka auttaa hihnaa kytkettäessä.

Joo, näiden ulkoilusessioiden aikana ei voi katsella kännykkää eikä olla omissa ajatuksissaan. Tosi hauskaa meillä kuitenkin on ja Hiili on oppinut hyvin seuraamaan missä menen, siltä alkaa jo olla vaikea päästä piiloon. Päivän ruokakin  melkein kuluu  ulkoillessa tai sitten sisätreeneissä.

Herra Hiili solahtaa laumaan ja bloggaa

Täytyy tunnustaa, että talvipentue kerrostalossa oli sellainen toimintapätkä, että Saimaan lähdettyä on pitänyt vetää henkeä ainakin blogista. Nyt kun norpat ovat 14 viikkoisia, ajattelin kirjoitella vähitellen Hiilen alkeistreenejä aiheittain. Tämä ihan omaksi iloksi, jotta muistan sitten myöhemminkin mitä on tehty, ja myös kevään pentukurssin suunnittelua varten.

Kun Saimaa  muutti pois, oli asialistalla ykkösenä Hiilen ja Pixin sopeuttaminen samaan laumaan. Pixi oli pentujen kanssa tekemisissä käytännössä vain aitojen takaa, koska sitä selvästi pelotti niin monta pientä puupäätä samalla kerralla. Pixi on nuorempana ollut helppo ja sosiaalinen muiden kanssa, mutta kyynärpäiden nivelrikko on saanut sen varautuneeksi vieraita koiria kohtaan, ja etenkin nuoret riehakkaat koirat ovat sen mielestä arveluttavia tapauksia. Pixin kyynärpäät leikattiin lokakuussa, joten se on vielä toipilas ja kipeytyy helposti jos rasitus ei ole sopivaa. Kipeä koira taas on ärtyisä koira.

Hiili on solahti laumaan onneksi aika sujuvasti. Alku oli tosin kankeaa ja varautunutta, Pixin taholta nähtiin leveitä irvistyksiä ja vaivautunutta päänkääntelyä ja murinaa, jos Hiili ohitti sen liian läheltä tai nopeasti. Lähes rajoittamattomaan yhteiseloon tottumisessa meni Pixiltä melkein viikko mutta meillä on ihan ehjä pentukoira ja nyttemmin myös  rento veteraani. Tässä ajassa päästiin siihen asti, että Pixin ei enää tarvinnut  väännellä naamaansa tai katsella poispäin kun pentu hortoili lähellä.  Pixi sai kehuja kun se murisi Hiilelle ja tätä taitoa se sai harjoitella myös syömällä herkkuja ja kertomalla samalla Hiilelle että aikuisten herkuilta (tai leluilta tai ulkona kepeiltä) on pikkurääpäleiden on viisainta pysyä poissa. Näin Pixi sai vähitellen uskoa omiin kykyihinsä, ja sen olemuksen rentoutuessa ei tarvinnut enää miettiä, että se  puraisisi Hiiltä peloissaan. Yhdessä olemista harjoiteltiin myös koko lauman remmilenkeillä ja tämä auttoi paljon myös sisällä olemista kun kaikki tottuivat olemaan toistensa lähellä. Hiili on järkevästi käyttäytyvä pentukoira, ja se oppi nopeasti, miten Pixin kanssa pysyy hyvissä väleissä. Meillä oli  ainoastaan yksi vähän tiukempi tilanne, kun hepulipentu syksyi vauhdikkaasti liian läheltä Pixiä, josta hyvästä Pixi kolisteli hampaillaan ilmaa niin että Hiili poistui järkyttyneesti kiljuen paikalta. Tämän jälkeen olikin oikein sivistynyttä käytöstä ja tietysti iltavilli Hiili pyrittiin pitämään portin takana Pixistä.

Parin viikon jälkeen pojilla alkoi mennä rennosti keskenään ja ne ovat mahtuneet ihan ongelmitta samalle sohvalle eikä tungos eteisessä tai hississä tai ruokakuppia odotellessa ahdista. Näissä kierroksia helposti nostattavassa tilanteissa olen palkannut ruualla  rauhallisuudesta. Pixi on jopa pari kertaa vähän ehdotellut leikkiä Hiilelle ja toisaalta taas sitten diktaattorimaisesti käynyt nappaamassa lempilelunsa pois, jos Hiilellä on ollut niiden kanssa liian kivaa. Ainoa kummallinen tilanne oli ehkä viikko sitten, kun Noki leikki lattialla Hiilen kanssa ja Pixi katseli hammastelua sohvalta. Sitten se yhtäkkiä päätti, että tässä tarvitaan varmaan poliisia ja kävi nappaamassa hampailla ilmaa Hiilen läheltä. Mielestäni leikissä ei tapahtunut mitään kummallista, eikä se ollut erityisen rajua -eikä kovin lähellä Pixiä.  Erikoista käytöstä, ja ajatustenlukija olisi tässä vaiheessa ollut tarpeen. Tämän jälkeen kaikki on sujunut kuitenkin hienosti ja käsittämättömän hyvin kun suhteuttaa alkutilanteeseen. Nähdäkseni kukaan ei stressaa ketään tai stressaannu kenestäkään paitsi Nokilla tuntuu olevan ajoittain huoli pojastaan.

Saimaa jättää norppalan

Sinne se lähti, Stadiin. Saimaa sai superin kodin ja on tästä edes  Inkan ja bc-Sätkän kaveri. Lähtöpäivä alkoi kirjaimellisesti aurinkoisissa merkeissä, ja kun kerrankin oli valoa, niin sain kuvattua Saimaan ja Hiilin ulkoilua.

Saipsu ja Hiili. Hiuslisäke hiukan valehtelee mutta kyllä Hiili on aika iso ja Saimaa on sellainen keskikoinen bc-pentu. Kun kävelytin sisaruksia pihalla, naapuri ihasteli, että minulla on pentuja. Ja mietti hetken ja korjasi, että ainakin tuo pienempi on varmasti pentu. Jännä nähdä, minkälainen kolossi Hiilimiehestä kehkeytyy.

Saimaalla ja Hiilellä oli mahtavan kivaa yhdessä. Leikkimistä harjoiteltiin leijonasosa hereilläoloajasta ja Hiilen eka yö ilman Saimaan seuraa olikin vähän ankea. Myös oma yöni oli vähän ankea, koska päädyin itkupilli-Hiilen seuraksi sohvalle nukkumaan.  Ymmärrän Hiiltä, Saimaa on hurmaavan ihana ja meillä kaikilla on sitä ikävä. Paitsi Pixi on sitä mieltä, että yksi pentu on aina parempi kuin kaksi pentua – mieluiten ei pentua lainkaan.

Se menee edellä

Kuvista päätellen talossa on ollut akkavalta ja Hiili on ollut siskonsa tassun alla. Hmm.

Tai sitten se taas on niskan päällä

Hyökkääjä tulee

Ja hyökkääjä menee

Hiili voi rauhassa metsästää lumipalloja

Tai sitten ei.

Joskus hyökkääjälle käy kalpaten.

  Yhdeksännellä viikolla on puuhailtu myös muuta. Viikon teemana ehkä oli sellainen “hienosti hihnassa” ja etenkin vielä kadulla. Tehtiin tuplanorppien kanssa näissä merkeissä minikävelyitä ja uskomatonta mutta totta, kahden pikkupennun kävelyttäminen kadulla on mahdollista. Alkuviikolla olikin jännää kun kadut olivat vallanneet lumiaurat, traktori ja muut lumensiirtimet ja näissä oli Saimaalle ja Hiilelle mietittävää. Sisätreeneissä tehtiin kummankin kanssa luopumista erilaisilla ruokakipoilla ja tämä on jotain mitä ne oppivat ihan salamannopeasti. Samaa teemaa ollaan sovellettu hyppimättömyyteen eli siihen vaikeaan kaikkien neljän jalan samanaikaisesti maassa pitämiseen. Hyppimättömyyttä ei opita salamannopsaan, mikä on ihan ymmärrettävää kun tähän asti pennut ovat olleet kaikkien ihmisten mielestä ihan tosi ihania kun ne ovat hyppineet. Sisällä on harjoiteltu myös naksuttimen avulla kosketusalustaa mutta siitä sitten laveammin tarinaa ensi jaksossa.

Yhdeksän viikkoa mittarissa, Saimaa ja Hiili

Viikolla 9 norppalassa ovat olleet jäljellä enää peräkammarin pennut Eivori ja Saimaa. Eivori on saanut harjoitella uutta nimeään (Hiili), ja se jää meidän laumaan. Hiili siitä tuli, koska ylhäältä päin se katsottuna näyttää koksipötkylältä ja tietysti koska Noki ja Hiili ovat samaa sarjaa. Nokia saattaa hieman harmittaa, että Saimaa lähtee, koska äidillä ja tyttärellä  sujuvat leikit ihan mahtavasti. Hiili taas ei ole laisinkaan ymmärtänyt että äidin kanssa voisi tehdä jotain järkevää ja on mustiksena kärttämässä Saimaata leikkiseuraksi. Mielenkiintoista seurata, mitä tapahtuu, kun Saimaa jättää tämän jengin: kelpaako Noki sitten Hiilelle leikkikaveriksi. Pixi taitaa joka tapauksessa olla poissa laskuista pentujen viihdyttäjänä, kyynärpäiden nivelrikko tuntuu onneksi unohtuvan uudella kipulääkkellä, mutta pentujen riekunta taitaa kuitenkin olla liikaa.

Kyllä ne leikkii, uskokaa vaan!

Viikon teemana on edelleen ollut sosiaalistuminen ja etenkin sosiaalistuminen kaikenlaisiin koiriin. Tiistaina nähtiin omaa laumaa pentutreenien merkeissä (erittäin pystyhäntäisiä pikkukoiria tapaamisen aluksi) ja torstaina nähtiin tolleripappa Vili. Viliin suhtauduttiin aluksi suurella kunnioituksella mutta loppulenkillä kunnioitus karisi ja pappakoiran lerppakorviin ripustautui kaksi riiviötä. Perjantaina metsäretkeiltiin Tiinan lauman kanssa ja pennut kulkivat aluksi henkeään pidätellen Elmo-cavaljeerin, Arttu-russelin ja Jaime-bc:n perässä.  Onneksi myös omilla hoodeilla on ollut pentuihin ystävällisesti suhtautuvia koiria. Villakoira, afgaani ja yorkshirenterrieri ovat nyt tuttu juttu, tosin takkipäällysteinen lajitoveri oli kummankin pennun mielestä erikoinen nähtävyys.

Elmon, Artun ja Jaimen kaa lenkillä

Uusien taitojen top kolmessa on tällä viikolla ainakin hissillä kulkeminen ihan ite (ei sylissä). Hississä on opeteltu sopivaa paikkaa ihan roisisti houkuttelemalla: namit ilmestyvät salamana hissin takanurkkaan ja niitä tulee lisää koko hissimatkan ajan. Hissi onkin pentujen mielestä jeejee! Pennut alkavat myös tarjota hississä ihan oikeaa käytöstä eli nököttämistä takaseinän lähellä. Kahden pennun yhtaikaista kerrostalopissitystä helpottava remmikävelykin alkaa olla jossain kuosissa. Varsinkin kun reitti on tuttu, niin matka etenee vauhdikkaasti. Kadulla kävelyä pitää tosin vielä harjoitella mutta se taito pitänee opetella vain yhden pennun kanssa koska kahden pennun kanssa tämä laji on vain entropian maksimointia. Uutuuden piikkiin menee myös seikkailu kellaritiloissa, uuden hajuiset paikat ovat aina jännä kokemus. Samalla tulee tutustuttua erilaisiin alustoihin. Viikon huipennuksena Saimaa pääsi shoppailemaan Lemmikkiasemalle, ja molemmat pennut käväisivät myös agilityhallilla.

Kaiken uuden ja jännän vastapainoksi pitää tietysti olla paljon tuttua ja turvallista. Suurin osa ulkoilusta on ollut leikkimistä takapihalla vapaana ja näissä merkeissä ovat 9-viikkoiset Saimaa ja Hiili alkaneet esittämään hienoja bordercolliemuuveja. Vaanimista, silmän käyttöä ja täydestä vauhdista maahan menemistä. Tämä hienous alkoi perjantain kieppeillä ja taidot ovat kohentuneet ahkeralla harjoittelulla parissa päivässä. Tässä lauantain videossa on alkeismuuveja.

Viime viikolla Nokin norppien pentutreeniryhmä kokoontui taas halliin ja ohjelmassa oli historialliset ensimmäiset yksilötreenit. Oli ihan huikeaa nähdä, miten hyvin pentujen ja uusien ohjaajien yhteistyö sujui. Kaikki keskittyivät hallissa hyvin ohjaajaan ja tekivät iloisesti. Pitäkää tää! Saimaa ja Hiili harjoittelivat molemmat luoksetuloa kahdella kipolla ja sen jälkeen mukana kulkemista. Kahden kipon luoksetulossa saa helposti innon ja oikean suunnan ohjaajaan ihan ilmaiseksi: pentu tulee jo täyttä laukkaa juuri silloin kun itse ehtii hihkaista “täällä”. Ohjaajan taas pitää eniten harjoitella, miten saa kontaktitreenissä namit pennun kitaan eikä lattialle, tosin pennut taitavat kehittyä tässä aika vauhtia.

Saimaan luoksetulo kahdella kipolla

Saimaa osaa kävellä mukana

Saimaa on tähti, mutta Hiilikin osaa!

Norpat 8 viikkoa, Saimaa ja Eivori treenaavat, Kuutti kyläilee

Norpat ovat 8-viikkoisia ja täällä kotona ovat enää Saimaa ja Eivori. Sillä välin kun Saimaan koti on mietinnässä niin kumpaakin pentua on voinut tehokkaammin alkaa treenaamaan arjen asioihin. Ulkoillessa on tehotreenissä koko ajan lähellä kulkeminen, siitä palkataan paljon, ja luoksetulo, josta palkkaan vaihtelevasti ruualla tai lelulla- mutta palkka  “täällä” -vihjeestä tulee ihan varmasti joka kerta. Ja tottakai pentuja pitää kehua, koska ovat niin älyttömän päteviä! Kaksi pentua jotenkin vielä tehostaa luoksetulon oppimista: yleensä kutsun silloin kun jompi kumpi on jo tulossa kohti (onnistumisen maksimointi),  ja kaupan päällisiksi saa kaverin mukaan. Vauhti on myös hirmuinen, koska ensimmäinen paikalla saa parhaat namit ja leikit Tässä minivideo kaverusten ulkoiluhaahuilusta, jossa ei ole luoksetuloa mutta lopussa kuitenkin Saimaa päättää tulla moikkaamaan.

Eskaritaitoihin on kuulunut myös luopumisen harjoittelu. Lähinnä se on  pikkuapinoille tarkoittanut sen oivaltamista, että herkkuja saa kun istuu eikä kiipeile tai hypi. Tai että herkut saa kädestä kun vetää nokkaa vähän taaksepäin eikä taiteilemalla kämmentä auki tassuilla tai hampailla. Nämä taidot  menevät erittäin nopeasti perille, sen sijaan talustushihna on hankalampi pala. Remmikävelyä ollaan tehty pikkupätkissä, koska siinä on helposti tullut kaiken liikkumisen estävä remmihalvaus.

Lauantaina norpat täyttivät 8-viikkoa ja juhlan kunniaksi Kuutti oli hoidossa. Koska pentujen  edellisestä tapaamisesta oli kokonaista kolme päivää, kohtaaminen oli aluksi hyvin muodollinen (hännät pystyssä) mutta tästä päästiin yli ja meno oli hurjaa koko aamupäivän. Iltapäivällä meillä olikin aika vaivattomia pentuja.

Ruskeajalka vieraili kotona

Roihulta tuli kuvaterveisiä Savosta (kiitos Jaana Makkonen).  Roihu on jo tutustunut tulevaan työpaikkaan  ja pikkutyyppi on ollut rohkea myös uudessa kodissa.

Saimaa etsii kotia, pentutreffit ja Halli lähtee pitkälle matkalle

Ensin taas tärkein, eli Saimaa (lyhytkarvainen tyttö) etsii harrastavaa ja mieluiten vielä paimentavaa kotia. Saimaan sivulta löytyy tietoja tästä vilkkaasta menijästä, jonka mielestä ihminen on ihan parasta ja leikkiminen tosi kivaa. Kiitos Saimaan kuvasta, Sami!

Myös Nokin sivulle on päivitetty videoita sen harrastuksista juuri ennen pentulomaa.

Pennuilla oli ekat pentutreffit (olivathan ne olleet jo ainakin neljä päivää uusissa kodeissaan) ja samalla sukukokous, jossa oli näytillä pentueen isä Entti ja enot Roti ja Peni. Enomies Peni pääsi taas juoksuttamaan ja leikittämään pentuja. Pentutreffeistä on tarkoitus tulla viikottaiset pentutreenit ja nyt aloitettiin tutustumalla treenihalliin ja kuuntelemalla erikoistehostemiehen ääniefektejä (paineilman suihkautuksia, kolinoita ja kilinöitä, kiitos Esko!).

Norppalan väki vähentyi yhdellä Hallilla, koska Roihu eli entinen Halli lähti työuralle Savoon. Junamatka täältä sinne on pitkä ja ilahduttavasti sinä aikana ilmestyi se kaivattu kives oikealle paikalleen. Hyvä Roihu! Junailu oli mennyt mukavasti maisemia katsellen, luuta syöden ja hiljaisuudesta nauttien. Nyt vaan pitää lounaisrannikon kasvatin sopeutua mannermaisempiin pakkaslukemiin.

Halli pari tuntia vanhana (vas) ja aseman kundina (oik)

Norppisten tehoviikko

Työmyyrä vailla kotia

Hulinaviikon seurauksena norppalauma on kutistunut puoleen! Maailmalle ovat lähteneet Kuutti, Seili ja Norppis. Tai eivät ne kovin maailmalle lähteneet kun kaukaisin toimitusosoite oli Masku. Norppalassa on siis kummallisen vähän jengiä ja ei tämä tähän lopu, vaan torstaina lähtee Halli vähän niinkuin paluupostina isoäidin ja enon helmoihin aitosavolaiseksi paimentimeksi. Supermenijä, rohkea Saimaa-tyttö on sen sijaan kotia etsimässä. Paimentava koti olisi pop mutta muitakin harrastusmestoja tietysti harkitaan. Saimaa oli menossa rohkeutensa, yhteistyöintonsa ja avoimuutensa ansiosta pelastuskoiraksi mutta virka menikin Kuutti-veljelle, jotta pelastuskoiralaumassa säilyisi sukupuolten välinen tasa-arvo (ja sopu). Harmi Saimaan kannalta, se kun oli jo selvästi treenannut kiipeilytaitoja raunioita varten. Ottakaapa yhteyttä, mikäli olette vilkasta harrastuskaveria vailla. Saimaa on hauska luonne ja erityisen rakas, koska se on pennuista eniten äitinsä Nokin kaltainen.

Maitobaarissa alkaa olla valomerkki

Seitsemännellä viikolla ehdittiin tehdä porukalla hengästyttävä määrä asioita: oltiin pentutestissä, eläinlääkärissä, ulkoiltiin puistossa pentu kerrallaan ja koko lauman voimin pimeällä metsässä kun lentokone lensi yli, tutustuttiin sonneihin ja ekskursoitiin lampolassa, käytiin taas tallivierailulla ja pentujen uusissa kodeissa, koko hakuryhmä kävi rapsuttelemassa norppalaisia ja tavattiin taas paljon muitakin uusia ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Harmi, ettei ole tullut pidettyä kirjanpitoa pentujen tapaamista ihmisistä, norppalaiset ovat kyllä kokeneet jo kiitettävän määrän rapsuttelijoita ennen luovutusta uusiin koteihin.  Kiitos vierailijoille! Blogin vähävaloiset ulkoilukuvat ovat Rymättylän reissulta, jossa ihmeteltiin sonneja turvallisen välimatkan päästä. Etenkin Seili lateli niille tiukkaa tekstiä -mikä ei kyllä sonneja hetkauttanut. Muut taisivat painella sonnien ohi nöyrällä asenteella,  aika isoja eläimiä norppalaisiin verrattuna!  Lampolan käytävälle uskaltautui lopulta koko porukka, vaikka ensin ihmettelivät kynnyksellä hajua ja ääniä.

Mennään äidin perässä

Tehdään jono äidin perään

Pentutestissä oltiin Koirataidon Kaisa Hilskalla ja olikin hyvin mielenkiintoinen reissu. Tiina oli videoimassa testiä joten norppien suoritukset voi tulevaisuudessa katsella myös blogista. Testin mukaan 6 viikkoa ja 3 päivää vanhat pennut olivat niitä samoja tuttuja tyyppejä kuin kotonakin, mutta oppi niistä  myös vähän lisää. Ainakin saatiin tuliaisiksi hyviä pentukohtaisia vinkkejä, mihin uusissa kodeissa erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota. Olin oikein tyytyväinen, että joukkio pääsi Kaisan testattavaksi.

Saimaa ja Seili

Norppis ja Saimaa 

Norppajengi on myös lähellä virallistamista: Kennelliiton rekisteriin pentue on menossa työnimillään ja olen anomassa etuliitteeksi kennelnimeä. Ensimmäiset merkinnät terveydestä Koiranettiin tulevat silmätarkastuksesta, jossa oltiin normaalin pentutarkastuksen yhteydessä Koira- ja Kissaklinikalla. Kaikkien pentujen terveystilanne oli moitteeton paitsi vielä odotellaan Kuutin ja Hallin toisen kiveksen löytämistä oikeaan osoitteeseen. Eläinlääkärissä oli mukava pentuaitaus, jossa oli kotoisasti leluja ja sanomalehteä, joten ensimmäisä EL-reissua ei tarvinnut stressata.

Täällä me hengaillaan eläinlääkärissä

Saalistaja-Kuutti

Halli

Lauantaina pennut täyttivät seitsemän viikkoa ja Kuutti lähti samana iltana uuteen kotiin. Kuutista tulee siis Stinan pelastuskoira Kuutti. Sunnuntaina sanoimme heipat Norppikselle, josta tulee Izabellan ja Janin perheen uusi bordercollie, Rosa, jolle oli suunnitteilla varsinainen aktiivielämä.  Seili lähti Marian, Riston ja Larin seuraksi paimentamaan lampaita ja pitämään hevoset oikealla paikalla. Melkein samantien sovittiinkin jo ensimmäiset pentutreenit, koska norppalaisia jää ainakin neljä Turun seudulle.

Pennut saivat Päiviltä eväitä uusiin koteihin

Kuutti ja Norppis vapaana, Nokin norpat 6 viikkoa

Norppis ja Kuutti

Niin siinä sitten viime metreillä kävi, että pennuista kaksi on kuitenkin vielä ilman kotia.  Norppis ja Kuutti, eli pitkäkarvainen tyttö ja lyhytkarvainen poika ovat todennäköisimmin nämä kodittomat, mikäli tiistain pentutestissä ei tule valtavia yllätyksiä. Norppis on erittäin tomera ja vilkas tyttö, joka on hyvin rohkea uusissa paikoissa. Veikkaus on, että Norppiksesta tulee isokokoinen. Koska Norppis vaikuttaa niin superlupaavalta, olen yrittänyt miettiä miten saisin pidettyä sekä sen että Eivorin, mutta tähän elämäntilanteeseen kaksi pentua on varmasti huono idea.

Kuutti puolestaan vaikuttaa temperamentiltaan melko rauhalliselta, mutta se on ollut hyvin utelias tutkimaan maailmaa meidän reissuillamme ja se vaikuttaakin pennuista itsenäisimmältä. Kuutti ottaa kuitenkin jo kivasti kontaktia ihmiseen ja se on tosi innoissaan kaikista leluista ja leikkimisestä.

Kunhan pentutesti on tiistaina tehty, värkkäilen kotia etsiville pennuille oman sivun. Terveys- ja silmätarkastus ja sirutus ovat torstaina 15.1.  ja luovutusiässä pennut ovat sitten lauantaina. Tietysti nyt jo saa ottaa yhteyttä, mikäli on paimenlinjaista harrastuskaveria vailla, sähköpostini on Elinaknen ät gmail.com ja puhelinnumeroni 0505943856. Koiruleista tulee sitä todennäköisemmin kivoja tyyppejä, mitä enemmän työtä ne pääsevät tekemään, nämä ovat jo pentuna mahdottomia menijöitä. Paimenlinjainen bordercollie on jalostettu tekemään työtä!

Sitten muihin asioihin eli elämysmatkailun vastapainoksi norppalan puuhia. Jos elämysmatkoilla opiskellaan mitä maailmassa tapahtuu, niin norppalassa opetellaan olemaan koiriksi ja tässä vaiheessa tuntuukin että valtaosa koirankielestä ja koirien välisistä käytöstavoista opitaan sisarusten välisissä tohinoissa.  Sekä Nokin että muiden tähän mennessä tapaamiensa isojen koirien kanssa pennut ovat käyttäytyneet kohteliaan varovaisesti, mutta sisarusten kesken ei tarvitse olla vieraskorea.  Hännästä roikutaan, nukkuvan kimppuun juostaan ja toisen lelu on aina parempi kuin oma lelu. Välillä on ihan rayhäpunkmeno. Noki osasi ulkona lopettaa lastensa nahistelun kävelemällä räyhäveikkojen  väliin ja nenittelemällä niiden kanssa. Suurta kasvattajuutta!  Räyhäämistä ei kannata yrittää lopettaa räyhäämällä vaan rauhallisella puhuttelulla. Olen matkinut Nokia ja hyvin on toiminut, hämmästyttävää kyllä. Viimeisen viikon aikana pennut ovat tehokkaasti opettaneet  toisilleen poliittisesti korrektia puruvoimakkuutta ja myös ihmiset ovat hyötyneet tästä koulutuksesta, kun ei tarvitse enää niin usein kiljahdella naskalihampaiden täysotteelle. Paljaat varpaat ja sääret ovat kyllä edelleen ihan liian hyvä saalis, mutta onneksi talvipentulaan joka tapauksessa pukeutuu purukestävämmin.

Hereilläoloaika norppalassa käytetään tehokkaasti leikkimiseen. Kaikki pennut on helppo saada keskeyttämään mikä tahansa ei toivottu käytös kun vaan esittelee niille liikkuvan saaliin. Saalisleikki on pop. Kivimmat leikit -listalla ovat myös tasapainolaudalla keikkuminen (lauta on siis sellainen pyöreä ja vain pari senttiä maasta koholla), ylhäältä roikkuvien asioiden kiskominen, vetoleikki kaverin kanssa, ja viimeisimpänä pöllöytenä: lipaston alle  piiloutuneen sisaruksen kimppuun hyökkiminen. Tästä  on nähty monia variaatioita ja kaikille niille on yhteistä leikistä lähtevä tosi kova ääni. Myös ihminen on pop, ja norppalaiset osallistuvat koko lauman voimin kaikkeen mitä teen, joten pissapaperien keräämisessä tai lattian pyyhimisessä saa käyttää kaiken nokkeluutensa ja hämäystaitonsa. Koska hävisimme nopeille ja nokkelille norpille jo aika päivää sitten taistelun ovien herruudesta, norppala on nyt olohuoneen kokoinen jättiaitaus. Ympäristön muokkaaminen on tärkeä työkalu kouluttajalle!  Ja muun lauman ympäristöä rauhoitti myös kummasti kun norppalasten näköyhteys ulko-ovelle ja eteiseen peitettiin pentuaidan eteen heitetyllä lakanalla ja nyt onkin mukava muun perheen mennä ees taas kun liikkuminen ei heti käynnistä pentujen kiljuntaa. Lisäksi niiden puuhailua on hauska seurailla lakana-aidan takaa, koska pentuperspektiivistä meitä on vaikea havaita. Meillä on siis kotona piilokoju.

Kuusiviikkoisilla pennuilla oli luujuhlat ja ne saivat ekat luut ikinä. Luista ne eivät saa mitään irti mutta vähäisiä lihoja ne jaksoivat irroittaa pitkän aikaa. Samalla oli hyvä harjoitella, miten kaverille kerrotaan murisemalla kerrotaan, että tää on muuten mun luu. Ruokailun intesiteetti on muutenkin kasvanut ja kipot tyhjenevät vauhdilla. Pikkukoirat saavat ruuan kahdessa matalassa kipossa ja nyt haluavat olla kaikki samalla kipolla, koska kansoitetummassa kipossa täytyy varmasti olla parempi ruoka. Pieni juttu, mutta kertoo siitä miten pennut ovat taas kehittyneet.

Eivorin eka luu

Ruokakuppiruuhka

Norppajengi elämysmatkailee

Perjantai alkoi Nokin äitivapaalla, kun sekä Nokkis että Pixi pääsivät fyssaroitavaksi Tanjalle. Äitiys näkyi lantionseudulla mutta hyvältä Noki vaikutti, ja sen mielestä hoito oli ihan huippua – niinkuin se tietysti onkin!

Norppalasten reviiriä ollaan laajennettu parin päivän aikana ja ne alkavat olla ammattimaisia autoilijoita: tyypit häkkiin, auto käyntiin ja kaikki ovat hiljaa, keskittyen nukkumiseen. Perillä odottaa aina suuri seikkailu, joten voimien keräys kannattaa.

Perjantaina viittä vaille 6-viikkoiset Nokin norpat tutustuivat ensimmäistä kertaa metsään. Retkeily sujui helposti äidin johdolla, ja tutustumiskohteena oli varsinaissuomalaista tyyppimetsää hyvin edustava kalliomaasto, joka oli lastenretkelle juuri sopivan vähäluminen. Metsässä oli hyvä meininki, keppejä ja sammalta, joilla voi leikkiä, ja kiviä joiden päälle voi kiivetä. Ulkona on myös Nokin helpompi leikittää pentuja. Metsäreissulla oli norppalaisille järjestetty treffit Arttu-russelin kanssa, joten valkoiset parrakkaat pikkukoirat on nyt ihan tuttu juttu.

Noki leikittää Saimaata ja Seiliä

Myöhemmin samana päivänä moikattiin Rymättylässä isoäiti Miinan porukkaa, tutustuttiin Traktorin Ääneen (meitä ei haittaa!), haisteltiin kissanpentuja ja tavattiin monen monta pätevästi pentukoiria käsittelevää lasta. Kissanpennut olivat verkkoaitauksen ihan toisella puolella mutta pikkukoirien hahmotusmiskyky ei niihin ollut vielä valmis. Joten jos norppajengiltä kysyttäisiin, niin väittäisivät varmaan että koskaan ei olla kissanpentuja nähty…

Halli metsänmies

Lauantaina kruisailtiin katsomaan hevosia Lari-bc:n luo mutta ennen talliin menoa ihmeteltiin  kanoja ja komeaa kukkoa:

Norppalasten matkanjohtajana oleminen on niin kivaa hommaa, että sitä voisi tehdä vaikka ammatikseen. Automatkoilla turistit eivät mölyä ja kaikki poistuvat autosta vauhdikkaasti (toisin sanoen apumies on tarpeen  kuljetushäkkiä avatessa). Uusiin paikkoihin tutustutaan reippaasti ja tallissakin mentiin häntä pystyssä, kun huomattiin että epäilyttävästi hevosenhajuinen paikka on on ihan normaali turistikohde. Parasta on, että täällä-käsky toimii tehokkaasti, kun omille tahoilleen levittäytyneet norppamatkalaiset pitää taas saada yhteen ryhmään.